Päivittäin, jo parinkymmenen vuoden ajan, he ovat minua tarkkailleet työhuoneeni hyllyltä - minun rakkaimmat nukkeni Julius ja Justus. Hylly on ollut välillä työpöydän yläpuolella, toisinaan taas lähellä höyläpenkkiä, jossa on ompelukoneeni. Joskus vaatetus on vaihtunut, mutta he tykkäävät niin olla mukavissa haalareissa, etten ole raaskinut vaihtaa tyyliä liian usein. Moni muu nukke on saanut alkutaipaleensa Juliuksen ja Justuksen seurassa, mutta vain he asuvat uskollisesti työhuoneen lankojen, kankaiden, puikkojen, koukkujen, kynien, maalien, siveltimien ja kaiken muun tavarapaljouden keskellä.
Suurin osa nukeistani on muuttanut meiltä pois. Heillä on jokin tehtävä toisten kotona. Jotkut nukeista päätyivät kirjan kansiin. Toivottavasti sivut ovat täynnä arjen ja juhlan kokemuksia, vierailuita, iloisia oppimisen hetkiä, muistoja lapsuudesta tai vanhuudesta, mietelauseita, pohdintaa, runoja tai rimpsuja, lauluja tai tarinoita, toiveita tai rukouksia, rakkaimpia reseptejä tai käsityöohjeita, osoitteita tai puhelinnumeroita.
Hän kylvää ja kitkee maukkaimmat porkkanat. Kasvun, elinvoiman, värin ja vitamiinien houkuttaja. Kun porkkanat ovat kauniin oransseja, on Vitamiinalla ollut näppinsä pelissä.
Villaneito etsii vielä kotia. Häneltä puuttuu siis taustataulu, avautuva kortti ja tarvikkeita. Alunperin Hahtuvasta piti tulla ruusutyttö, mutta puutarhaenkeli Laventeli hoiti tuon puutarhapuolen niin upeasti, ettei Hahtuva viitsinyt mennä häärimään Laventelin reviirille. Vaatteitakin Hahtuvalle pitäisi saada lisää, sillä varpaita paleltaa. Jotain villaista voisi neuloa, ehkä erikoispitkät sukat. Takkikin on villaa, nimittäin pesukoneessa huovutettujen villapuseroiden inspiroimana ommeltu. Jonain päivänä Hahtuvan maailma on valmis.
