-Tsirp, tsirp ... tsirp, si, si, si, ptryii, tsirp.
Meirami pysähtyi ja taas ääni kuului:
- Tsirp, tsirp ... tsirp.
Ja aivan kuin toivomuksesta äänen päästäjä hyppäsi metsäpolulle Meiramin eteen.
- Kuulin ajatuksesi, Meirami, ja nyt olen tässä, sanoi pienen pieni sinisiipinen lintu, joka kutsui itseään
Nimettömäksi.
- Miten ihmetyksessä pystyit tietämään, että ajattelin lintuna oloa. Lintuna saisin lentää ja katsella korkealta.
Minun korkeuteni on kylläkin niin alta mittayksikön, etten ylety aina edes päivänvaloa näkemään, sanoi
Meirami hieman murheellinen sävy sanoissaan.
- Sinun murheellinen ajatukseni tavoitti minut ilmassa. Et sittenkään ole niin pieni kuin luulet. Meirami, olen
seuraillut, että käsissäsi asuu taito. Käsittelet taidolla kankaita ja lankoja. Jokaisesta käsityöstäsi löytyy kuin
pieni runo tai laulunpätkä, sanoi Nimetön rohkaisevalla äänellä.
Levollinen mieli asettui Meiramin sydämeen. Hän oli koko pienen elämänsä ajan rakastanut värejä, kankaita, nappeja ja nauhoja. Katse siirtyi omiin käsiin. Ne olivat pienet, ruskeat ja paljon työtä tehneet. Vasemman käden peukalon kynnen alle oli tarttunut valkoista väriä. Oikeassa kädessä oli paljon kynsitikkuja, mutta oikeat kädet ne olivat. Käsintehdyt asiat saivat elämän näiden käsien kautta.
- Kiitos lintunen, Nimettömäksi kutsuttu. Olet huomannut käsityöni. Minulle ne ovat rakkaita ja olen iloinen,
että ne sinuakin miellyttävät, kuiskasi Meirami.
- Ymmärräthän nyt. Minulla on siipeni. Niillä korkealla lennän. Ne ovat minulle hyvin tarpeelliset ja olen
kiintynyt niihin, tokaisi Nimetön. Sinun rikkautesi ovat omat kätesi. Joillain on kaunis laulunlahja, toisilla taas
vikkelät jalat. Eräs muistaa paljon ja joku voi keksiä asioita. Kaikilla on jotain tärkeää, korvaamatonta. Ole
sinä omistasi kiitollinen.
- Niin, vastasi Meirami, sinulla on paljon viisaita sanoja suussasi. Haluaisin lahjoittaa sinulle jonkin käteni
töistä. Saat itse valita.
Nimetön valitsi kauniin pirtanauhan.
- Minä lahjoitan sinulle siipieni muodon ja värin, sanoi vuorostaan Nimetön. Se jatkoi:
- Katsele nyt hieman aikaa auringonpaisteesssa. Laita sitten silmäsi kiinni ja paina muistiin näkemäsi.
Meiramin mieleen painui kuva kauniista linnusta, jolla oli silmiinpistävän suloiset siivet. Ne kaartuivat pehmeästi muodostaen ilmassa sulavan linjan. Niiden sulkapeitteen kirjo pienistä untuvista höyheniin ja sulkiin kulki sinisen värin askelmalta toiselle.
- Ihanaa, huokaisi Meirami.
Nimetön sanoi:
- Jotta sinulle jäisi pysyvä muisto minusta, niin ikuista minut ensimmäiseen paikkaan, jonka näet aamulla
herättyäsi.
Meirami nukkui yön samettisessa unessa. Aamulla hänen silmänsä avautuivat ja ensimmäinen katse löysi verhot. Niihin Meirami painoi Nimettömän kuvan ja sen taidonhan hänen kätensä taisivat.
